Juhlapuhe Parisuhdekeskus Katajan Sateenkaarevissa bileissä Bottalla 3.3.2017

Rakkaat sisaret ja veljet ja muut sisarukset.

Kun olin 3-vuotias, perheemme muutti vuodeksi Israeliin. Äitini lähetti minut ja vuotta vanhemman veljeni pihalle leikkimään ja tutustumaan naapurin lapsiin. Me menimme, mutta me tulimme hetken päästä takaisin itkien. Kerroimme äidille, että ne toiset lapset heittivät meitä kivillä. Äiti mietti hetken ja käski meidän mennä takaisin pihalle. Kun toiset lapset heittäisivät meitä, äiti käski meidän katsoa, miten isoilla kivillä he meitä heittävät – ja heittää sitten vähän isommilla takaisin. Me teimme niin. Siihen loppui kivien heittely puolin ja toisin. Meistä tuli ystäviä. Ja sen vuoden aikana kuulemma ne israelilaiset lapset oppivat paljon enemmän suomea kuin me hepreaa.

En tiedä, onko minuun vaikuttanut enemmän se, mitä silloin 3-vuotiaana tapahtui vai se, miten monta kertaa olen kuullut äitini kertovan tätä tarinaa muille ihmisille. Minä ajattelen, että se, mitä tarinaa meistä kerrotaan ja mitä tarinaa me itsestämme kerromme, on ihan hirveän oleellinen asia. Kerrotaanko meistä ja kerrommeko me itsestämme tarinaa, joka antaa voimaa, vai tarinaa, joka lannistaa ja tukahduttaa? Sateenkaarikansan historiassa on paljon surullisia tarinoita siitä, miten ihmiset ovat joutuneet piiloutumaan ja eri tavoin vaikenemaan siitä, mitä he ovat – ja tarinoita siitä, miten ihmiset ovat päätyneet epätoivoisiin ratkaisuihin. Vaikenemisen ja piiloutumisen aika on ohi! Niin haluan ajatella, vaikka tiedänkin, ettei se ihan vielä täysin ole toteutunut. Mutta nyt kun avioliittokin on meille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville mahdollinen, yhteiskuntamme on taas vähän valmiimpi kuulemaan tarinoitamme. Ja ennen kaikkea meillä on tasa-arvoinen oikeus solmia parisuhteita, virallistaa niitä, adoptoida ja ylipäätänsä tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti.  

Ja uuden, tasa-arvoisen avioliittolain lisäksi meillä on tänään toinenkin syy juhlia. Nyt saa myös yhä useampi sateenkaaripari jakaa tarinaansa parisuhderyhmissä ja -viikonlopuissa. Siitä kiitos Parisuhdekeskus Katajalle ja sen sateenkaariparisuhdetyön projektille. Kiitos luonnollisesti myös Raha-automaattiyhdistykselle, joka projektin rahoitti.

Mutta palataan vielä siihen mainitsemaani kivien heittelyyn lapsena. Muutakin koen nimittäin oppineeni siitä tapahtumasta. Opin sen, ettei mitä tahansa tarvitse sietää. Kun minua kohdellaan törkeästi, minun ei tarvitse vain paeta. Saan panna vastaan. Saan taistella. Ja siitä voi seurata hyvää! Tietenkin lasten keinot ovat lasten keinoja. Kivien takaisin heittäminen ei ole se paras metodi aikuisen elämässä. Mutta alistua ei pidä aikuisenkaan, kun vääryyttä kohtaa!

Mitä yhdenvertaisuus on ja mitä se merkitsee? Ainakin sen voin pappina sanoa, että keskimääräisen nais-miesparin vihkimisessä tai siunaamisessa pariskuntien puheissa ennen tilaisuutta ei korostu sen siunaamisen merkitys tai se, miten hienoa on päästä Jumalan kasvojen eteen virallistamaan parisuhteensa. Juridisesti samaa sukupuolta olevat pariskunnat sen sijaan puhuvat siitä paljon. Ja siunatessani näitä pariskuntia tunnen vahvasti, että sitä siunausta todella arvostetaan. Voisiko olla niin, että asioita osaa arvostaa vasta sitten, kun on jäänyt jostain paitsi?

Nyt ei enää tarvitse sateenkaariparienkaan jäädä paitsi, ei maallisesta eikä kirkollisesta vihkimisestä. Avioliittolaki on muuttunut ja yhdenvertaisuus siltä osin on saavutettu. Kirkossa joudumme vielä taistelemaan, että tilanne saadaan selkiytettyä, mutta meitä pappeja on paljon, jotka nyt jo vihimme ja siunaamme kaikki sitä pyytävät parit näiden sukupuolesta riippumatta.

Vaikka avioliittolaki on nyt kunnossa ja siitä saamme tänään iloita, niin maailma ei ole valmis, meidän yhteiskuntamme ei ole valmis – ja kirkko ei todellakaan ole valmis. Paljon on työtä tehtävänä transihmisten oikeuksien puolesta yhteiskunnassa ja koko sateenkaarikansan puolesta kirkossa. Siihen työhön minä ainakin olen sitoutunut ja siihen haastan myös teitä kaikkia.

Onneksi aikuisena minullakin on jo repertuaarissani vähän rakentavampia metodeja kuin kivien takaisin heittäminen. Vaikka minua kohti aikamoisia murikoita tai milloin mitäkin raamatunkohtia heitetään, niin en halua enää heittää takaisin. Käsittääkseni Jeesuskin jotain sanoi siitä kivien heittämisestä ja kuinka paljon meillä kullakin on siihen varaa. Haluankin olla rakentamassa entistä tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa ja kirkkoa
– rakentamassa, en rikkomassa. Siihen yhteiskuntaan kuuluvat niin homot kuin heterot, trans- kuin cissukupuoliset ja kaikki muutkin variaatiot.

Keskitytään me siis rakastamaan. Rakastetaan parisuhteissamme, ystävyyssuhteissamme ja kaikissa suhteissamme ihmisiin, eläimiin ja koko luomakuntaan. Siihen meitä on kutsuttu
– ja siihen meillä on nyt entistä paremmat mahdollisuudet, kun olemme kaikki suomalaiset vähän tasa-arvoisempia ja yhdenvertaisempia kuin vielä viikon alussa.

Haluan kohottaa maljan tasa-arvoiselle avioliittolaille, Parisuhdekeskus Katajan hienolle sateenkaariparisuhdeprojektille ja meille kaikille tasapuolisesti!