Maailma on tehty muita varten?

Tämä kirjoitus ei kelvannut yhteen kirjaan, koska se oli kuulemma liian karu eikä siihen pysty samaistumaan. No, ainakin se kelpaa oman blogini pitkäperjantaijulkaisuksi.

Työhuoneeni pöydälle yliopistolle on toimitettu kirjekuori minun nimelläni. Avaan sen. Sisältä paljastuu postikortti, jossa on kaunis suomalainen järvimaisema, jonka päälle on kirjoitettu kultakirjaimin:
’Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Ps. 23: 1-2’

Kauniista psalmitekstistä huolimatta pelkään kääntää kortin ja lukea, mitä siihen on kirjoitettu. Niin monta kertaa raamatunlauseiden saattelemana minut on manattu syvimpään helvettiin. Niin monta kertaa rakkauden nimissä minulle on kerrottu, että minä olen syntinen ja minun tulee kääntyä. Niin monta kertaa Jumalan nimissä minulle on kerrottu, että edustan Sodomaa ja Gomorraa ja etten ole kristitty ollenkaan. Kuulunhan seksuaalivähemmistöön ja elän naisen kanssa.

Käännän kortin. Se on osoitettu ’rakkaudella (oikealla)’ yliopistopappi Laura Mäntylälle. Tämän jälkeen olen aika lailla varma siitä, että kortin sisältö on kaikkea muuta kuin rakastavaa. En silti pysty olemaan lukematta näitä eri muodoissa saamiani viestejä. Tällä kertaa olen totaalisen tyrmistynyt, järkyttynyt ja aivan uudella tavalla rikki luettuani kortin sisällön. Lamaannun jotenkin täysin. Kyyneleet tulevat silmiini. Tunnen syvää ja lohdutonta tuskaa, kipua, itseinhoa. Onhan kortti onnistunut osumaan juuri siihen kaikkein arimpaan kohtaani, siihen mitä olen hävennyt kouluajoista asti: olen aina ollut ylipainoinen.

Alan lukea kortin tekstiä, jonka avaa puhuttelu: ’Hyvä Laura-pappi!’ Sen alle on kuitenkin kirjoitettu hennommalla erilaisella käsialalla ikään kuin jälkikäteislisäyksenä: ’on sairas läski’. Sitten teksti jatkuu: ’Jumalan sana on totta!! Rakkaus voi olla myös (sairaana) himo ja kieroutuma! Ota käteen peili!! ja mittanauhakin!! Normaalius ja terveys se näkyy jo päällepäinkin. Tee parannus ja käänny! Jeesus tulee pian! Jumalalle homous on kauhistus!’

Tuossa kortissa on sanottu paljon. Tuossa kortissa on huudettu paljon. Tuon kortin voisi järjellä ajatellen jättää täysin omaan arvoonsa – mutta en pysty. En vain pysty. Tuo kortti osuu niin syvälle. Se osuu syvemmälle kuin ne Sodomat ja Gomorrat ja muut helvetin tulet, joita osakseni on manattu. Tämä osuu henkisen ja hengellisen puoleni lisäksi myös fyysisyyteeni. Se täyttää siis koko olemukseni. Jo tämä fyysinen olemukseni on kirjoittajan mukaan osoitus siitä, etten ole normaali enkä terve. Olen ’sairas läski’.

Tuon kortin kirjoittaja tai kukaan muukaan ei ikinä voisi sanoa minusta niin pahasti kuin itse itsestäni ajattelen. Minä vihaan sitä, mihin tilaan olen itse päästänyt. Minä inhoan itseäni, kun en ole saanut syömistäni hallintaan. Minä vihaan sitä, että tuonkin kortin luettuani menin ostamaan suklaata. Söin ensin ne pari patukkaa ja illalla vielä jäätelön ja vähän lisää suklaata. Näin minä toimin. Näin minä syömishäiriöisenä reagoin. Olen tunnesyöjä. Turrutan tunteitani syömällä – en tietenkään tietoisesti, mutta niin olen huomannut sen menevän. Lohdutan itseäni syömällä.

Olen aina kokenut, että tämä maailma on niiden maailma, jotka ovat normien mukaisia – eli siinä mielessä sitten varmaan niitä normaaleja. Meillä on tietynlainen kauneusihanne, johon kuuluu hoikka tai sopusuhtainen vartalo. Meillä ihannoidaan terveyttä ja elinvoimaisuutta. Pyöreä ihminen ei tämän näkemyksen mukaan voi olla terve ja hyvinvoiva.

Joskus uskoin, että ulkonäköön liittyvä kiusaaminen jäi sinne ahdistaviin yläastevuosiin. Luulin, että aikuisten maailmassa pärjää ihan muilla avuilla. Olen huomannut, ettei se niin mene. Kaikkina näinä vuosina olen silti kokenut, että tässä suhteessa kirkko on minulle turvallinen paikka. Vaikka minua tuomitaan seksuaalisen suuntautumiseni perusteella, niin ruumiinrakenteeni ei sentään ole Raamatulla lyömisen arvoinen asia. Nyt on sitten tämäkin käsitykseni murskattu. Nyt on viety sekin vihreä niitty, mihin voin mennä turvallisesti lepäämään. Näin koin, kun tuon kortin luin.

Mutta minä löysin takaisin sinne vihreille niityille. Löysin takaisin, kun näytin tuota korttia tai kerroin siitä läheisilleni. He saivat minut uskomaan, ettei sen kortin kirjoittaja ole oikeassa, ettei minun tarvitse inhota ja hävetä itseäni. Siihen on vielä pitkä matka, että uskoisin oikeasti olevani hyvä ja kaunis juuri tällaisena. Turvassa koen silti taas olevani tältä osin. Onneksi uskalsin häpeästäni huolimatta puhua läheisilleni. Onneksi he heijastivat sitä oikeaa Jumalan rakkautta ja kantoivat minut takaisin sinne vihreille niityille vetten ääreen, sinne missä me kaikki saamme levätä turvallisesti ja missä saamme uskoa, ettei meiltä mitään puutu.