Lopettakaa meidän holhoaminen!

Tällä viikolla kirkolliskokous on keskustellut paljon kirkon avioliittokäsityksestä ja sen laajentamisesta koskemaan myös samaa sukupuolta olevia pareja. Vaikka hyvin suuri osa argumenteista on kuultu jo monta kertaa aiemminkin, niin silti jotkut puheenvuorot koskettivat minua todella paljon. Haluan nostaa yhden niistä esiin aivan erityisesti, koska sen piti sellainen edustaja, joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta: Ville Auvinen.

Sain kunnian olla Ville Auvisen kanssa A-talkissa keskustelemassa tästä samaisesta teemasta viime syksynä. Siksikin minua kiinnosti, mitä hän tällä kertaa sanoo. Tänään hän sanoi, ettei hän elä sellaisessa kuplassa, jossa ei olisi homoseksuaaleja. Siksi tämä on hänelle kipeä asia. Hän kertoi omasta sisäisestä painistaan eli siitä, kuinka hänen tunteensa ja sydämensä haluaisivat hyväksyä homoseksuaalisuuden, mutta hän ei uskalla, koska hän kokee Jumalan sanan olevan sitä vastaan. Hän viittasi Paavalin sanoihin siitä, ketkä eivät peri Jumalan valtakuntaa. Listassa oli muiden joukossa ’miesten kanssa makaavat miehet’. Auvista kauhistuttaa, jos tämä Jumalan sanan kohta on totta. Hän ei koe, että hänellä olisi sellaista valtaa, että hän voisi sanoa, ettei se sana varmasti ole totta. Hän kokee olevansa sidottu ja joutuu kerran Jumalan edessä vastaamaan siitä, miten hän on ihmisiä ohjannut.

Olin todella vaikuttunut Ville Auvisen rehellisyydestä ja avoimuudesta. Hänen puheensa kosketti minua erittäin paljon. Koska olin ehdolla viime vaaleissa, mietin, mitä itse olisin sanonut aiheesta, jos olisin ollut yksi kirkolliskokousedustajista. Tuon Auvisen puheen jälkeen olisin varmasti pyytänyt puheenvuoroa kiittääkseni häntä hänen rehellisyydestään ja sanoakseni lisäksi jotakin tällaista:

Ville Auviselta ja muilta hänen kanssaan samalla tavoin ajattelevilta haluaisin pyytää, että he lopettaisivat meidän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien holhoamisen. Me elämme vuotta 2017 enkä usko, että yksikään kristitty seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva suomalainen on epätietoinen siitä, että moni kokee Raamatun ja Jumalan tuomitsevan meidän parisuhteemme. Kyllä me olemme itse kukin ne Sodomat ja Gomorrat monta kertaa kuulleet. Moni meistä on hyvin pahasti haavoittunut niistä puheista.

Moni meistä seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvista kaipaa siunausta avioliitolleen, koska me emme itse raamatuntulkintamme pohjalta koe sen olevan Jumalan tahtoa vastaan. Haluaisin, että jo tällä vuosituhannella me ihmiset saisimme itse kantaa vastuumme Jumalan edessä. Haluaisin, että me saisimme pappien tai kirkkoinstituution sijaan olla itse Jumalan edessä vastuussa siitä, miten meille ikuisuutemme suhteen käy.

Auvinen ja muut saavat tietenkin vastata siitä, miten he ovat ihmisiä ohjanneet. Minä ajattelen pappina, että minun ohjausvastuuni tarkoittaa sitä, että kerron kiinnostuneille erilaisista tavoista tulkita Raamatun sanaa. Ihminen saa sitten itse kantaa vastuun siitä, minkä hän kokee oikeaksi omassa sisimmässään. Auvinenkin varmasti tietää, että noita Paavalin kohtia ja muita samaan teemaan liittyviä raamatunkohtia tulkitaan kristittyjen joukossa monella eri tavalla.

Auvinen puhui siitä, miten hän ei voi olla varma siitä, etteivät Paavalin sanat ole totta. En minäkään ole sataprosenttisen varma siitä, että Jumala ei tuomitse parisuhdettani. Minä kuitenkin kannan itse vastuun siitä, jos onkin niin, että Jumala tuomitsee sen. En pane sitä kenenkään homoseksuaalisuuden hyväksyvän papin tai muun lähimmäiseni piikkiin.

Pidän vain äärimmäisen epätodennäköisenä, että taivaan portilla minulle todetaan: ’Sori, väärä parisuhdemalli. Helvettiin!’ Siinä tapauksessa on kyllä kirkko sitten harhautunut pahasti opissaan, kun se on kuvannut pyhää kolmiyhteistä Jumalaa, joka on rakkaus ja siinä rakkaudessaan meidät kaikki tänne luonut ja oman poikansa meidän puolestamme uhriksi antanut. Onkin sitten todellisuudessa jostain paljon pikkumaisemmasta olennosta kyse kuin kaikkivaltiaasta, luomakuntaansa rakastavasta Jumalasta.

Jos ihminen ei voi olla varma siitä, hyväksyykö Jumala homoseksuaalisuuden, niin voisiko hän silti antaa kaikille halukkaille oikeuden pyytää Jumalalta siunausta avioliitolleen? Minä en ainakaan usko, että kukaan meistä ihmisistä voisi pakottaa Jumalan antamaan siunauksensa, jos hän ei sitä halua antaa. Miksi siis pitäisi jotenkin viimeiseen asti varjella kirkkoa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamiselta tai vihkimiseltä avioliittoon kirkollisin menoin? Ketäänhän ei niihin menoihin pakotettaisi.

Ville Auvinen puhui koskettavasti siitä, miten hän ei uskalla kuunnella tunteitaan ja sydäntään ja sen myötä hyväksyä homoseksuaalisuutta, koska hän kokee Jumalan sanan olevan sitä vastaan. Minä taas en uskalla olla pyytämättä Jumalan siunausta myös muille kuin mies-naispareille, kun he sitä minulta pappina parisuhteelleen pyytävät.

Minä uskon kultaisen säännön olevan voimassa aina ja kaikkialla: minä haluan tehdä toisille niin kuin haluaisin itselleni tehtävän. En voi ottaa sitä riskiä, että tässä tapauksessa se ei olisikaan voimassa. Minä kun olen kollegani Ville Auvisen tavoin taivaan portilla vastuussa siitä, miten olen ihmisiä ohjannut. Minä ainakin haluaisin, että pyytäessäni, että minulle rukoillaan Jumalan siunausta, näin myös tehtäisiin. Siksi olen halukas tekemään samoin myös muille. Se on sitten heidän omalla vastuullaan siellä taivaan portilla, jos Jumala sanookin näin: ’Muuten meni kyllä putkeen, mutta kun siellä kirkossa teidän parisuhteellenne minulta siunausta pyysitte, niin en kyllä voi kuvitellakaan, että portin tänne teille avaisin!’

Pyydän siis, että holhoaminen jo vihdoin päättyisi ja me seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kristityt saisimme itse vastata teoistamme Jumalan edessä. Mehän sitä siunausta pyydämme. Tässä pyynnössä minua rohkaisee Matteuksen evankeliumin kertomus kanaanilaisnaisen uskosta:

’Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.’

Matt. 15: 21-28